Johdanto iaidoon

Iaido ei ole lajina kovinkaan tunnettu Suomessa. Se on judon, karaten ja aikidon tapaan japanilainen budolaji. Iaido eroaa kuitenkin edellä mainituista aseettomista lajeista oleellisesti, sillä iaidossa harjoitteluvälineenä käytetään miekkaa. Harjoittelu tapahtuu yksin, ilman paria, japanilaisella miekalla, katanalla. Iaido on taito, jossa opitaan kuinka miekka vedetään tupesta.

Iaidon perinteet ja juuret löytyvät syvältä Japanin historiasta. Suurin osa nykyisistä iaidokoulukunnista pitää ”kantaisänään” Genna-kaudella (1615-1624) noin 73-vuotiaana kuollutta samuraita nimeltä Hayashizaki Jinsuke Minamoto no Shigenobua.

Alun perin iaijutsu oli osa kenjutsua eli miekkailutekniikkaa. Olojen rauhoituttua Japanin melskeisen Sengoku-kauden (1467-1573) jälkeen näkivät monet mestarit suhteellisen rauhallisen Tokugawa- eli Edo-kauden aikana (1600-1868) iaidossa erinomaisen tavan kehittää harjoittelijan henkisiä ja fyysisiä ominaisuuksia. Iaido oli syntynyt.

Japanilainen miekankäsittelytaito sisältää kaksi tapaa tai tietä eli do’ta. Eräs miekkailun opettaja on sanonut, että iaido on iaidoa vain niin kauan kuin miekka pysyy tupessa. Kun se on vedetty, syntyy kendo. Iaido voidaan nähdä puolustuksellisena lajina, kun taas kendo keskittyy hyökkäykseen.

Käytännössä iaidoharjoittelu on kata-harjoittelua. Kata tarkoittaa ”muotoa” eli liikesarjaa: harjoittelija tekee miekalla erilaisia taistelullisia liikesarjoja (vrt. karaten kata-sarjat). Jokainen kata sisältää neljä osaa:
  • nukitsuke eli miekan veto tupesta
  • kiritsuke eli leikkausliike
  • chiburi eli miekan ravistus puhtaaksi verestä
  • noto eli miekan palautus tuppeen
Iaidossa harjoitellaan ilman vastustajaa. Tekniikat ovat vaihtelevia ja niitä suoritetaan erilaisista aloitusasennoista: istuen, makuulta, seisten tai kävellen. Jokainen hyökkäyssuunta ja olosuhteet tutkitaan – vasen, oikea, edestä ja takaa, pimeässä ja valossa. Joskus harjoittelija saattaa tutkia tilannetta, jossa edessä on erilaisia esteitä tai rajoitettu tila, joka ei salli normaalia miekanvetoa. Jokin este saattaa myös roikkua matalalla iaidokan yläpuolella. On tekniikoita, joita käytetään toista iai-vastustajaa vastaan ja tekniikoita, joita käytetään, kun vastustaja yrittää estää miekan vedon tarttumalla miekan kahvaan tai tuppeen, joko takaa tai edestä.

Iaidoa ei voi pitää urheiluna. Sitä voidaan pikemminkin verrata japanilaiseen jousiammuntaan, kyudoon. Kummassakin oppilas yrittää iskeä tai ampua jotakin itsessään. Ennalta sovittu iaidokatan muotoa harjoittelija tutkii loputtomiin. Tätä muotoa harjoitellaan ja hiotaan kunnes se on kaunis sekä tasapainoinen kokonaisuus. Todellinen iaidomestari on harmoniassa miekkansa kanssa ja miekka on osa häntä.

Iaidoharjoittelussa käytetään oikeaa japanilaista miekkaa (katana), harjoitusmiekkaa (iaito) tai puumiekkaa (bokken). Miekkaa käsitellään kunnioittaen ja hyviä tapoja noudattaen. Harjoituksen alussa ja lopussa oppilas kumartaa miekalleen. Kukaan ei astu toisen miekan ylitse tai koske siihen ilman omistajan lupaa.

Iaido ei tarkoita vastustajan lyömistä vaan itsensä voittamista: ainoa ja vaarallisin vastustaja on harjoittelija itse. Voitto iaidossa sisältää anteeksiantavan sydämen ja taistelun välttämisen. Harjoittelulla pyritään kohti inhimillistä täydellisyyttä, ei koskaan toisen inhimillisen olennon tappamiseen. Loputtomalla harjoittelulla iaidoka oppii ymmärtämään paikkansa maailmankaikkeudessa.